Placebo-yhtyeen laulaja tajuttomaksi kesken keikan!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomeen seuraavan kerran syksyllä saapuva brittibändi Placebo on kohdannut vastoinkäymisen konsertissaan Japanissa, kun yhtyeen laulaja Brian Molko meni yllättäen tajuttomaksi esiintymislavalla.

Kesken Tokiossa sunnuntaina järjestetyn konsertin pyörtynyt Molko on kuitenkin nyt taas kunnossa. Tapaus on aiheuttanut huolta bändin keulahahmon terveydentilasta. Hän itse syyttää tapauksesta liian hektistä kiertueaikataulua.

– On aina pettymys, kun keikka jostain syystä peruuntuu. Erityisesti nyt, koska olimme odottaneet kovasti esiintymisiä Japanissa. Meillä on ollut raskas ja intensiivinen aikataulu viimeisen muutaman kuukauden ajan ja erityisesti viime viikkoina. Nytkin esiinnyimme viidessä eri maassa yhdeksän päivän aikana, yhtye kertoi tiedotteessaan.

Yhtyeen mukaan syynä pyörtymiseen oli aikataulun lisäksi aikaerosta johtunut rasitus ja virustauti, johon laulaja oli sairastunut.

Tänä kesänä Provinssirockissa päälavan tunnelmaa nostattanut n Placebo palaa Suomeen loppusyksystä. Uuden Battle For The Sun -levynsä myötä maailmaa kiertävä Placebo esiintyy Helsingin Jäähallissa sunnuntaina 15. marraskuuta. Placeboa lämmittelee australialaislähtöinen indie-rockbändi Expatriate.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat