Shenae Grimesin paita paljasti liikaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin nouseviin nuoriin tähtiin tällä hetkellä lukeutuva näyttelijätär Shenae Grimes näyttelee parhaillaan 90210-nuorisosarjassa yhtä sarjan pääosista. Nyt teinitähti on bongattu autoilemasta.

Shenae Grimes nähtiin kävelyllä miespuolisen ystävänsä kanssa, minkä jälkeen hän nousi autoonsa ja kaasutteli tiehensä. Autoon noustessaan kaunottaren löysä keltainen paita teki kuitenkin tepposet, sillä Shenae ei nykyisen trendin mukaisesti ollut pukenut lainkaan rintaliivejä. Paita paljastikin vahingossa hänen rintansa paparazzeille. Katso kuvat tästä.

19-vuotias kanadalaissyntyinen Shenae Grimes on suhteellisen lyhyellä urallaan ehditty jo palkita Gemini Awards -pystillä. Hänen ensimmäinen roolinsa nähtiin vuonna 2004 televisiosarjassa Degrassi. Pian tämän jälkeen hänet kiinnitettiin jo ensimmäiseen elokuvaansa Shania: A Life In Eight Albums. Sittemmin hänet on nähty useissa mainoksissa, televisiosarjoissa ja elokuvissa.