Bettina Hammarsten kiinnitettiin suomalaisbändin laulajaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen DCX danceyhtye on vaihtanut laulajaa. Jo aiemmin ilmoitettiin, että Iskelmäartisti 2009 -kisoissa toiseksi sijoittunut Katri Metso suuntaa soolouralle saatuaan levytyssopimuksen. Nyt myös yhtyeen uusi laulaja on esitelty.

Staran saamien tietojen ja kuvamateriaalin mukaan DCX-yhtyeen naisvokalistina nähdään jatkossa Bettina Hammarsten, joka on tunnettu myös vuoden 2005 Idols-kilpailun semifinalistina. Laulu-uransa lisäksi hän toimii myös tiskijukkana.

Uusi laulaja teki debyyttinsä yhtyeen riveissä perjantaina Helsingin Feverissä nähdyllä keikalla, jossa oli viimestä kertaa mukana myös yhtyeen väistyvä laulaja Katri.

DCX BETTINA HAMMARSTEN

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat