Nolo moka: Elokuvatähti pidätettiin vahingossa lentokentällä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Intian Hollywoodin, eli Bollywoodin, supertähti Shah Rukh Khan on pidätetty Newark Liberty -lentokentällä New Jerseyssä, Yhdysvalloissa. Hänet otettiin kiinni maahanmuuttoviranomaisten toimesta kuulusteluja varten.

Khania kuulusteltiin kahden tunnin ajan ennen kuin hänet päästettiin astumaan Yhdysvaltojen kamaralle, intialainen uutistoimisto Press Trust India uutisoi tänään. Näyttelijä oli saapumassa maahan markkinoimaan uutta elokuvaansa My Name Is Khan.

Khan on yksi Intian suurimmista elokuvatähdistä, ja supersuosittu erityisesti kotimaassaan. Länsimaissa hän on kuitenkin vielä varsin tuntematon tähti, koska täällä ei Bollywood-elokuvia juuri seurata. Pidätyksen syynä oli tähden nimi, sillä se oli jostain syystä päätynyt viranomaisten tarkkailulistoille.

Tähden vapautus ei ollut Yhdysvaltojen viranomaisten ansiota, sillä Khan joutui ottamaan yhteyttä Yhdysvaltojen Intian suurlähetystöön sotkun selvittämiseksi. Lopulta suurlähetystön henkilökunta joutui hoitamaan hänen vapauttamisensa. Muussa tapauksessa näyttelijää olisi odottanut jopa palauttaminen seuraavalla mahdollisella lennolla Intiaan.

Yli 70 elokuvassa esiintyneen 44-vuotiaan supertähden pidätys on noussut tänään Intiassa pääuutiseksi, ja aiheesta ollaan parhaillaan tekemässä myös poliittista kiistaa. Pidätykseen ovat joutuneet jo nyt ottamaan kantaa suurlähettiläät molemmissa maissa.

– Shah Rukh Khan, näyttelijä ja maailmanlaajuinen ikoni, on erittäin tervetullut Yhdysvaltoihin. Monet amerikkalaiset rakastavat hänen elokuviaan, Yhdysvaltojen Intian suurlähettiläs Timothy J. Roemer selitteli Intian television haastattelussa.