Hollywood-julkkisten orgioiden ryhmäseksivideo vuoti nettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa on jälleen syntynyt uusi seksikohu, kun useiden julkkistähtien alastonkuvien lisäksi nyt on vääriin käsiin päätynyt myös ryhmäseksivideo, jossa on mukaan kolme Hollywood-julkkista.

Suositun Gawker-verkkosivuston haltuunsa saamassa 12 minuutin videossa nähdään julkaisun mukaan Greyn Anatomia -sarjasta tuttu näyttelijä Eric Dane, hänen näyttelijävaimonsa Rebecca Gayheart ja nainen, jonka uskotaan olevan vuoden 2002 Miss Teen USA Kari Ann Peniche. Hän menetti tuolloin kruununsa poseerattuaan Playboy-lehdessä. Julkaisun mukaan video on kuvattu kolmikon huumehuuruisissa orgioissa.

Varsinainen video on vielä julkaisematta, mutta sen luvataan päätyvän verkkosivustolle lähiaikoina. Dane on saanut aiheesta runsaasti palautetta Twitter-blogissaan, ja hieman yllättäen suurin osa hänen faniensa kommenteista ovat olleet positiivisia. Videon lopullinen sisältö selvinnee tiistai-iltana mikäli video lupausten mukaan julkaistaan silloin sensuroimattomana.

Uusimmat