Huumekäry vei poptähden työt

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme toissapäivänä kuinka brittijulkkis Kerry Katona jäi kiinni kokaiinin käytöstä kotonaan pian sen jälkeen kun oli hakenut lapsensa kotiin lentokentältä heidän saapuessaan isänsä luota.

Atomic Kitten -yhtyeen riveissä tunnetuksi tullut ja sittemmin varsin epäonniselle soolouralle lähtenyt Kerry Katona kuvattiin käyttämässä kovia huumeita kotinsa kylpyhuoneeseen asennetun videokameran avulla.

Nyt paljastus on vienyt poppari viimeisetkin tulot, kun kauppaketju Island antoi videon julkaisun jälkeen potkut kauppaketjun mainoksissa esiintyneelle julkkikselle.

Vuoden julkkisäidiksi Britanniassa peräti kaksi kertaa valittu 28-vuotias Kerry Katona on jo aiemmin julkisesti valitellut rahapulaansa, mutta hänellä on kuitenkin ollut varaa hankkia huumeita.  Island on seisonut urheasti Kerryn takana hänen aikaisemmista sekoiluistaan ja ongelmistaan huolimatta, mutta huumekäry oli yhtiölle liikaa. Hän ehti toimia kauppaketjun mainoskasvona neljän vuoden ajan.