Televisio-ohjelman kaunottaret alastomana mainoksissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutta The Beautiful Life: TBL -sarjaa esittävä televisioyhtiö on ottanut käyttöönsä varsin tehokkaat keinot saadakseen mahdollisimman paljon huomiota tulevalle sarjalleen. Sarjan tähtiä nähdään nimittäin mainoksissa alastomana.

Tähän mennessä julkisuuteen on tullut neljä mainosta. Niissä muiden muassa sarjan kaunottaret Ashley Madekwe ja Sarah Paxton nähdään alastomana. Ohjelman tuottajana toimii näyttelijä Ashton Kutcher, joka on pestannut pääosaan Mischa Bartonin. Häntä ei kuitenkaan ole ainakaan vielä mainoskuvissa nähty.

Katso Ashtonin itse julkaisemat mainoskuvat tästä ja tästä. Tasapuolisuuden nimissä Ashtonin vaimo Demi Moore on puolestaan julkaissut saman ohjelman mainoksia, joissa nähdään mieskomeutta. Katso miesten kuvat tästä ja tästä.

The Beautiful Life: TBL -sarja saa ensi-iltansa televisiossa Yhdysvalloissa 16. syyskuuta. Sitä kuvataan parhaillaan New Yorkissa CBS-yhtiön studioilla. Pilottijakso kuvattiin maaliskuussa kuitenkin Montrealissa, Kanadassa.