Kuvattiinko Clooneyn ”13-vuotias teinivieras” yläosattomissa vai ei?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muutama päivä sitten Hollywood-tähti George Clooney uhosi haastavansa italialaisen paparazzikuvaajan oikeuteen, koska tämä oli kiivennyt supertähden Italiassa sijaitsevan talon aidan yli ja ottanut kuvia 13-vuotiaasta teinitytöstä yläosattomissa, kun tämä oli makuuhuoneessaan vaihtamassa vaatteita.

Samaan aikaan paparazzin kerrottiin ikuistaneen talon pihamaalla tyttöystävänsä kanssa kuherrelleen näyttelijän. Tähden mukaan kuvat olivat päätyneet kahteen lehteen, jotka George Clooney ilmoitti myös haastavansa oikeuteen. Nyt Hollywood-komistuksen tarinaa on kuitenkin ryhdytty epäilemään, ja asiasta on tullut puheenaihe myös amerikkalaisissa televisio-ohjelmissa.

Esimerkiksi Fox News -ohjelman suosittu uutisankkuri Bill O’Reilly on nyt ilmaissut epäilevänsä koko tarinaa tekaistuksi, sillä hänen mukaansa Clooneyn väittämiä kuvia 13-vuotiaasta teinitytöstä ei vaikuta olevan lainkaan edes olemassa, eikä niitä ole julkaistu edes Euroopassa. Myöskään tytön henkilöllisyyttä ei ole ilmoitettu tai muutenkaan saatu selville. Aiemmin hänen veikattiin olevan Clooneyn ystävän tytär, mutta tästä ei ole saatu vahvistusta.

Clooneyllä ja O’Reillyllä on tosin ollut erimielisyyksiä jo vuosien ajan.