Massiivinen hiphop-festivaali Blockfest jyrähtää käyntiin Tampereella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään Tampereen keskustassa käynnistyy massiivinen Blockfest, joka marssittaa lavalle kotimaisen hiphop-musiikin suurimmat tähdet sekä lukuisia ulkomaisia tähtiesiintyjiä. Kaksipäiväinen tapahtuma tarjoaa Pakkahuoneella, Klubilla ja Tullinaukiolla musiikin lisäksi myös katukulttuuria.

Tänään tapahtumassa tekee paluunsa hiphop-yhtye Flegmaatiot ja huomenna Fintelligens esittää ensimmäistä kertaa julkisesti uutta materiaaliaan. Myös Ruotsin suosituin hiphop-tähti Adam Tensta on luvannut niin ikään esittää ennenjulkaisematonta materiaalia tulevalta albumiltaan.

Adam Tensta kipuaa Blockfestin lavalle lauantaina, jolloin esiintymässä ovat myös muiden muassa Asa ja Cheek. Lauantai-illan päättää huikea Fintelligens Blockfest Special -show, jonka aikana Elastinen ja Iso H kutsuvat lavalle ainakin Timo Pieni Huijauksen ja Uniikin. Perjantain pääesiintyjinä nähdään Capone-N-Noreaga, Ruudolf ja Flegmaatikot, jotka juhlistavat kymmenvuotista taivaltaan ainutlaatuisella comeback-keikalla.

Tampereen Tullinaukion alueella pidettävä festivaali oli viime vuonna loppuunmyyty, mutta silti kaksipäiväiseksi laajentuneen tapahtuman päivälipun hintaa on jopa alennettu. Festivaaleille ei ole ikärajaa, mutta nuorimpien toivotaan saapuvan huoltajan seurassa. Täysi-ikäisille on erillinen anniskelualue. Festivaalin VIP-liput on jo loppuunmyyty, mutta normaaleja kahden päivän lippuja on vielä saatavilla mm. Tiketistä ja Lippu.fi:stä.