Sinkkuelämää-sarjasta ja -elokuvasta tunnettu näyttelijä Sarah Jessica Parker on viime aikoina ollut otsikoissa töidensä lisäksi myös perheenlisäyksen ja karilla olevan avioliiton merkeissä. Parker on ollut naimisissa näyttelijä Matthew Broderickin kanssa 12 vuotta.
Nyt Sarah Jessica Parker, eli lyhyemmin SJP, on kuvattu New Yorkissa yhdessä brittitähti Hugh Grantin kanssa. Molemmat tähdittävät lähiaikoina uutta Did You Hear About The Morgans? -elokuvaa, ja kävivät illastamassa yhdessä paikallisessa Minetta Tavern -ravintolassa. Tuoreiden kuvien perusteella Parkerin kädet ovat pitkälti samassa kuosissa kuin poptähti Madonnan vastaavat. Katso kuva tästä.
44-vuotias Sarah Jessica Parker kertoi keväällä ystävilleen pariskunnan avioliiton olleen jo vuosia vaikeuksissa ja parin eläneen erillisiä elämiä jo jonkun aikaa. Kesäkuussa syntyneet kaksoset ovat kuitenkin yhdistäneet jälleen julkkisparia. Pari vuotta sitten Parker sai kyseenalaisen nimityksen, kun hänet valittiin Maxim-lehdessä maailman seksittömimmäksi naistähdeksi.