Historiallista: Britannian ”YleX” boikotoi Madonnaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin äskettäin konsertoinut poptähti Madonna on joutunut erikoiseen tilanteeseen, kun lukuisia hittejä urallaan tehtailleen tähden uusin single Celebration ei päässyt lainkaan Britannian suurimman radioaseman, Radio 1:n soittolistalle.

Supertähden kiertueella levyjä soittaneen Paul Oakenfoldin kanssa työstetty uusi single ei noussut radioaseman A-listalle, kuten useimmat aikaisemmat singlet, mutta ei myöskään B eikä C -listoille. Kappale ei siis soi kanavalla nyt lainkaan.

Nyt brittilehdet The Sun etunenässä ennustavat Madonnan uran kääntyneen mahdollisesti laskusuuntaan. Lehden mukaan tämä on nimittäin ensimmäinen kerta 1980-luvulta lähtien kun Madonnan single ei ole noussut brittien tärkeimmän radiokanavan soittolistalle. Myös tähden edellinen albumi Hard Candy on myynyt odotettua vähemmän. Syyskuussa Madonna julkaisee uuden kokoelmalevynsä, josta odotetaan myyntimenestystä.