Heidin karmea lauluesitys tyrmistytti Miss Universum -finaalissa

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

The Hills -realitysarjasta tunnetuksi tullut ja sittemmin useammassakin realitysarjassa nähty Heidi Montag, eli Heid Pratt, oli eilisen Miss Universum -finaalin todellinen yllätysesiintyjä. Esitys saikin lopulta tyrmäävän vastaanoton.

Tänään amerikkalaislehdet ovat kilpaa kyselleet kenen idea oli päästää Montag esiintymään sadoille miljoonille ihmisille heti ensimmäisellä keikallaan. Realityjulkkis ”esitti” finaalissa Body Language -kappaleensa vauhdikkaan tanssiesityksen siivittämänä, ja esityksen kaikki osa-alueet on sittemmin haukuttu maanrakoon.

Joidenkin epäilyjen mukaan esityksessä olisi tosin ollut vain teknisiä ongelmia, mutta tähän ei ole saatu vahvistusta ainakaan NBC-televisioyhtiöstä. Ennen esitystä Heidi Montag ehti myös haastateltavaksi.

– Luulen, että ihmiset eivät tiedä mitä odottaa, ja kuinka he edes voisivat? Tämä on ensimmäinen esiintymiseni ja katsojia on heti puoli miljardia. Olen innoissani päästessäni näyttämään kykyni, Heidi Montag hehkutti ennen esitystään.

Tänään saatujen tietojen mukaan Miss Universum -kisan tuottajat aikoivat perua koko esiintymisen, koska olivat huolissaan sen laadusta. Realitytähti päästettiin lopulta kuitenkin lähetykseen. Katso esitys tästä tai artikkelin alta. Yleisön ja missikandidaattien toivuttua Heidin esityksestä voittajaksi valittiin lopulta venezuelalainen 18-vuotias Stefania Fernandez.

22-vuotias Heidi Montag nousi julkisuuteen The Hills -realitysarjasta, mutta sitä ennen hän oli tehnyt sivuroolin myös Laguna Beach -televisiosarjassa. Sisustussuunnittelijasta täysipäiväiseksi julkkikseksi siirtynyt neitokainen on läpikäynyt useita kauneusleikkauksia. Hän toimii nykyisin – tietenkin – myös laulajana ja mallina. Marraskuun lopulla avioituneet Heidi Montag ja Spencer Pratt tapasivat The Hills -sarjan kuvauksissa, sillä molemmat esiintyvät sarjassa.