Poliisi paljasti: Michael Jacksonin kotoa löytyi kovia huumeita

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Michael Jacksonin parin kuukauden takaiseen kuolemaan liittyvien tutkimusten kotietsintäluvat ja kotietsintöjen tulokset julkistettiin torstaina, kun niitä ei ollut enää tutkinnallisista syistä tarpeen pitää salaisena. Asiakirjojen sisältö oli yllätys.

Kotietsinnässä poptähden kotoa löydettiin nimittäin erilaisia huumausaineita, joista osa kovia huumeita. Jacksonin Los Angelesissa sijaitsevasta vuokra-asunnosta löytyi asiakirjojen mukaan marijuanaa ja heroiinia, Access Hollywood uutisoi. Marijuanan yhteydessä löydettiin myös sätkäpaperia.

Julkaisun haltuunsa saamien tietojen mukaan myös Jacksonin perheenjäsenet olivat yhteydessä poliisiin ja he kertoivat löytäneensä asunnosta heroiinia. Huume löytyi laukusta asunnon toisessa kerroksessa sijaitsevasta Jacksonin henkilökohtaisesta makuuhuoneesta. Tämän jälkeen löytyi vielä kaksi muutakin huumepiiloa. Kuolemaan liittyvä poliisitutkinta jatkuu edelleen.

PÄIVITYS: Myöhemmin TMZ-julkaisu kertoi saaneensa tietää, että ”heroiini” testattiin ja sen todettiin olevan jotain aivan muuta kuin heroiinia. Tästä testauksesta ja sen tuloksesta ei ollut kuitenkaan mainintaa torstaina julkistetussa poliisiraportissa.