Michael Jackson vihasi ”surkeaa” Thriller-levyä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiljattain edesmennyt Popin kuningas Michael Jackson on maailmanhistorian myydyin yksittäinen artisti, ja hänen menestynein albuminsa on vuonna 1982 julkaistu Thriller. Tuoreen paljastuksen myös artisti itse kuitenkin vihasi ”surkeaa” levyään.

Hänen kerrotaan jopa harkinneen uransa lopettamista Thriller-albuminsa jälkeen, koska levy oli hänen mieleestään niin huono. Supertähti purskahtikin itkuun kuultuaan levynsä ensimmäisen kerran valmiina. Syynä olivat Quincy Jonesin tuottaman levyn huonot soundit.

– Thrillerin soundit olivat roskaa. Miksaus haisi. Vuodatimme kyyneleitä kun kuuntelimme koko levyn ensimmäistä kertaa. Itkin kuin pikkulapsi. Ryntäsin ulos huoneesta ja sanoin, etten suostu julkaisemaan levyä, Jackson kertoo nauhoilla.

Kohuväite on peräisin News of the World -brittilehden haltuunsa saamilta nauhoilta, joissa Jackson kertoo urastaan. Nauhojen mukaan Jacko pyysi ystäviltään ettei koko levyä edes julkaistaisi. Koekuuntelu paikallisella koululla muutti kuitenkin Jacksonin mielen, sillä levy sai ensikuulemalta hyvän vastaanoton. Jackson ajoi itse polkupyörällä läheisen koulun pihalle soittamaan levyään lapsille.

Sittemmin ”surkeasta” levystä tuli maailmanhistorian myydyin yksittäinen abumi, ja sen myynti on joidenkin väitteiden mukaan ylittänyt jo 100 miljoonan rajapyykin ja kasvaa edelleen. Guinnessin ennätyskirjaan se pääsi aikoinaan 65 miljoonan kappaleen myynnillä.