Big Brother -talosta poistetaan tänään ainakin yksi asukas illan suorassa päälähetyksessä. Tällä viikolla häätöäänestyksessä on peräti kuusi asukasta, mutta eri äänestysten mukaan kaksi heistä on vahvimmilla häädettäväksi.
Joidenkin äänestysten mukaan BB-Marko on selvä putoaja, sillä toiseksi tuorein asukas on jäänyt BB-talossa pelkäksi sivustaseuraajaksi ja seinäruusuksi. Pari tuntia sitten Marko totesi itsekin olevansa lähdössä.
– Mä olen nyt päättänyt, että mä lähden täältä, Marko yllätti asukkaat, mutta keskustelu ei jatkunut.
Toisten äänestysten mukaan kuitenkin BB-Esa J pitäisi puolestaan passittaa kotimatkalle, vaikka hän on tarjonnut asukkaista ehkäpä eniten seuraamisen aihetta tähän saakka. Subin aiemmin tällä viikolla julkaiseman äänestystilanteen perusteella tuolloin Esa J olisi ollut lähdössä talosta.
Häätöäänestyksessä ovat tällä viikolla edellä mainittujen Markon ja Esa J:n lisäksi myös BB-Toni, BB-Kätlin, BB-Esa A ja BB-Sampo.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten BB Marko 2009 tai laajemmin samasta aihealueesta Big Brother -osioistamme.