Supersuositun poikabändin laulaja kuoli!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina supersuosioon nousseen Boyzone-poikabändin jäsen Stephen Gately on kuollut. 33-vuotias laulaja löydettiin menehtyneenä Mallorcalla. Kuolinsyy on vielä tuntematon.

Gately oli lomailemassa miesystävänsä Andrew Cowlesin kanssa. The Sun -lehden saamien tietojen mukaan laulaja nukahti asunnossaan kostean juhlaillan jälkeen, mutta ei enää koskaan herännyt.

Suosikkiartisti todettiin menehtyneeksi Port Andratxissa sijaitsevassa asunnossaan iltapäivällä kello 13.45. Viranomaiset tutkivat parhaillaan kuolemaa, mutta mikään ei ainakaan tässä vaiheessa viittaa rikokseen. Yhtyeen muut jäsenet ovat julkaisseet asiasta tiedotteen.

– Stephen kuoli eilen traagisesti ollessaan miesystävänsä Andrew’n kanssa Mallorcalla.

Myös monet supertähdet Elton Johnia myöden ovat ilmaisseet osanottonsa pidetyn laulajan kuoleman johdosta. Gately kirjoitti kuulumisiaan vielä tiistaina Twitter-blogissaan.

– Olen edelleen kiireinen. Paljon juttuja työn alla. Keskityn parhaillaan kirjani viimeistelemiseen, Stephen kirjoitti viimeiseksi jääneessä viestissään.