Uutisankkuri kiinni kohukaunottaren tuijottelusta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monissa televisiosarjoissa ja elokuvissa näytellyt Eliza Dushku nähtiin äskettäin The Alphabet Killer -elokuvassaan yläosattomissa. Nykyisin hänet tunnetaan kuitenkin suositun Dollhouse-sarjan tähtenä. Nyt hän on vienyt myös uutistoimittajan jakamattoman huomion.

Eliza Dushku oli vieraana amerikkalaisessa Fox New York News -aamuohjelmassa, jossa hän kertoi kuulumisiaan muiden muassa Dollhouse-sarjan kuvauksista. Katso video tästä. Haastattelun päätyttyä kuva palasi takaisin uutisankkureihin, joista miespuolinen jäsen oli kuitenkin edelleen täysin lumoutunut Elizan olemuksesta. Hän jäi tuijottamaan näyttelijätärtä, mutta havahtui lopulta ja pahoitteli, että kaunotar oli vanginnut hänen huomionsa.

– Katsopas sinua, hänen poikaystävänsä on täällä, naispuolinen uutistenlukija totesi.

Eliza Dushku on ollut kuluneella viikolla otsikoissa myös muissa asioissa, sillä hänen ei toivota enää kertovan julkisesti harrastavansa hirvenmetsästystä jalkajousella.

– Yritän olla puhumatta aiheesta. Minä metsästän vain syödäkseni. Minusta se on oikea tapa. Tulen liberaalista osavaltiosta ja olen eläinten ystävä. Pidän myös joidenkin aseiden mekanismeista ja metsästyksestä jalkajousella, Eliza Dushku puolusteli.

27-vuotias Eliza Dushku on nähty muiden muassa Buffy – vampyyrintappaja, Ruma Betty, Angel, 70’s Show ja Pelastaja-televisiosarjoissa sekä Tosi valheita -elokuvan tähtenä. Siinä hän näytteli Arnold Schwarzeneggerin tyttären roolia. Parhaillaan Dushku näyttelee Dollhouse-sarjassa ja toimii samalla myös sarjan tuottajana.

Uusimmat