BB: Nimeämiskilpailu alkoi pipot silmillä

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talon slummilaiset aloittivat juuri uuden nimeämiskilpailun. Siinä heidän tulee arvioida mahdollisimman tarkasti kymmenen minuutin aika, ja lähimmäksi ajan arvioinut on voittaja.

Asukkaat laskevat parhaillaan aikaa mustat pipot silmillään slummin makuuhuoneessa seisten. Kymmenen minuutin aikana asukkaat eivät saa koskettaa toisiaan eivätkä mitään muutakaan huoneessa. Asukkaiden tulee seistä myös hiljaa ja liikkumatta.

Kun asukas on arvioinut kymmenen minuutin kuluneen, nostaa hän selkeästi toisen kätensä ylös ja pitää sitä ylhäällä kunnes Isoveli ilmoittaa tehtävän päättyneen. Lähimmäksi kymmentä minuuttia osunut saa tehtäväilmoituksen mukaan ylellisen palkinnon.