Suomalaista chat-kaunotarta uhkaillaan – teki rikosilmoituksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mallinakin työskennellyt chat-juontaja Katri Sorsa on saanut vakavia uhkauksia suoran televisio-ohjelmansa aikana, ja nyt hän on tehnyt uhkauksista myös rikosilmoituksen. Sorsa kertoo sairaan ihmisen vainonneen häntä jo jonkin aikaa.

Sorsa kertoo ymmärtävänsä julkisuudessa työskentelevänä ihmisenä saavansa niin positiivista kuin negatiivistakin palautetta, mutta hän toteaa rajan nyt tulleen vastaan. Katri kertoo marssineensa poliisin juttusille kuluneella viikolla, kun hän sai suoraan lähetykseen viestin, jossa sairas ahdistelija yksityiskohtaisesti kertoi mitä tekisi naiselle ja hänen läheisilleen.

Viesti ei ikinä kulkeutunut valvojilta ruutuun asti, mutta se on tallentunut operaattorin palvelimeen. Poliisi  on kertonut pääsevänsä tekijän jäljille. Katri haluaakin median kautta viestittää, että hän on saanut uhkailusta tarpeekseen ja tulee laittamaan asialle pisteen. Hänen mukaansa vastaavanlaista häiriköintiä ovat kokeneet myös muut näyttävät naisjuontajat.