BB: Tonin ja Ason toive toteutuu – kolme sinkkunaista taloon

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -ohjelman tuotantotiimi vahvisti hetki sitten, että sunnuntaina BB-taloon on muuttamassa neljä uutta asukasta. Samalla Ason ja Tonin harras toive uusista sinkkunaisista toteutuu. Tulokkaista kolme on nimittäin naisia ja kaikki heistä sinkkuja.

Eilen Sampo kertoi nähneensä enneunen, jonka mukaan taloon olisi muuttamassa lyhythiuksinen lesbonainen. Sen todenperäisyys selvinnee mahdollisesti vasta sunnuntaina, mutta joka tapauksessa uudet asukkaat tuovat kaivattua uutta säpinää taloon. Kulunutta kautta on kritisoitu kaikkien aikojen tylsimmäksi, joten odotukset uusia asukkaita kohtaan ovat suuret.

Nuorin uusi naisasukas kertoo Subin mukaan olevansa fiksu, filmaattinen ja atleettinen nainen, joka haaveili lapsena jääkiekkoilija-poikaystävästä ja misseydestä. Toinen uusi BB-nainen on kertomansa mukaan iloinen ja tunteellinen, ja hän unelmoi elämän pituisesta rakkaudesta. Kolmas uusi nainen on ylpeä suomenruotsalainen, joka kertoo rakastavansa ruoanlaittoa ja syövänsä pienestä koostaan huolimatta enemmän kuin moni mies. Uusi miesasukas on savolainen ja akateeminen kolmekymppinen, joka kammoaa auktoriteetteja.