Ralph Lauren -muotitalo pyysi anteeksi photoshopausta – mallille potkut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu muotitalo Ralph Lauren on joutunut tukalaan tilanteeseen, jossa se on joutunut pyytelemään anteeksi myös julkisesti. Vyyhti alkoi, kun eräässä yhtiön mainoksessa nähtiin epätodellisen laiha malli. Kuva levisi useille verkkosivuille (katso kuva tästä), joita Ralph Laurenin lakimiehet syyttivät pian tekijänoikeusrikkomuksesta.

Suositun Photoshopdisasters -blogin uhkailu kohdisti kuitenkin vain enemmän huomiota tapaukseen, ja pian yhtiö joutuikin jo pyytämään anteeksi toimintaansa ja kuvaskandaalia. Samalla yhtiö myönsi, että malleja oli ”laihdutettu” kuvankäsittelyllä äärimmäisyyksiin saakka.

– Olemme 42 vuoden ajan rakentaneet brändiä laadun ja rehellisyyden nimissä. Olemme saaneet tutkimuksissamme selville, että olemme syyllistyneet huonoon kuvankäsittelyyn, joka on ollut omiaan vääristämään naisen vartaloa. Olemme nyt tietoisia ongelmasta ja teemme kaikkemme, jotta kuvat edustaisivat jatkossa brändiämme oikein, yhtiön tiedotteessa kerrottiin.

Kaiken lisäksi tässä samassa mainoksessa poseeraava malli, 23-vuotias Filippa Hamilton, sai puoli vuotta sitten potkut. Hän oli toiminut yhtiön mallina 15-vuotiaasta saakka. Erottamisen viralliseksi syyksi kerrottiin, ettei hän kyennyt enää täyttämään yhtiön laatuvaatimuksia. Hamiltonilla on kuitenkin selvä käsitys potkujen syystä.

– Minut erotettiin, koska he sanoivat minun olevan liian lihava ja että en enää mahtunut heidän vaatteisiinsa. Olin shokissa nähdessäni mainoksessa superlaihan tytön, jolla oli minun kasvoni. Tämä on surullista ja minusta Ralph Laurenin tulisi tehdä asialle jotain, Filippa Hamilton kertoi Radar-lehdelle.

Eilen myös itse Ralph Lauren otti viimein kantaa kuvaskandaaliin.

– Kyseinen kuva julkaistiin vahingossa ja sitä käytettiin Japanissa sijaitsevassa tavaratalossa. Sen käyttöä Yhdysvalloissa ei ole hyväksytty, joten olemme tapauksesta ihmeissämme, Ralph Lauren totesi tiedotteessaan.