Realitysarjojen alamäki alkanut – ovet kiinni!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa uutisoitiin eilen realityohjelmien kannalta varsin huolestuttavasta päätöksestä, jonka mukaan Fox-televisiokanava lakkauttaa kanavan realityohjelmista vastanneen Fox Reality Channel -osastonsa ensi vuoden maaliskuussa.

Lakkautettava osasto on vastannut monien muiden sarjojen lisäksi myös muiden muassa MTV-kanavalla nähdyn Punk’d-sarjan sekä Suomessakin lähinnä Amazing Race -ohjelmasta tuttujen Robin ja Amberin oman realitysarjan tuotannoista.

Nyt Yhdysvalloissa arvellaankin, että realityohjelmien määrä on viimein kohdannut lakipisteensä ja että jatkossa tavallisten ihmisten nöyryyttämiseen keskittyvien ohjelmien määrä tulee selvästi laskemaan. Samasta trendistä on Euroopassakin tuoreita esimerkkejä, kun esimerkiksi Brianniassa päätettiin taannoin lakkautta Big Brother -ohjelma seuraavan tuotantokauden jälkeen.