Shakira opiskeli valeasussa ja valenimellä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu latinotähti Shakira teki kesällä paluun musiikkimarkkinoille. Sitä ennen hän piti uraltaan kahden vuoden tauon ja suuntasi opiskelemaan. Supertähden ei ole helppoa sulautua joukkoon, mutta Shakira keksi keinot siihenkin.

32-vuotias latinokaunotar päätti käyttää UCLA-yliopistossa Kaliforniassa valeasua sulautuakseen joukkoon ja pitääkseen todellisen henkilöllisyytensä salassa. Kyse ei ollut pelkästä peruukista tai muusta vastaavasta, sillä nyt Shakira on kertonut The Guardian-lehden haastattelussa pukeutuneensa koulussa mieheksi. Tämän lisäksi hän päätti esiintyä koulussa myös väärällä nimellä.

Neitokainen perusteli opintovapaataan sillä, että hän halusi pitää taukoa keskipisteenä olemisesta. Hänen mukaansa valeasu meni täydestä, vaikka muutaman kerran häneltä kysyttiin myös nimeä. Shakira kertoi kysyjille nimekseen Isabelle.