Saija Palinia ei ryöstetty – taskuvaras iski

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuoden 1999 Miss Suomen -kilpailun toisena perintöprinsessana ja vuoden 2000 Miss Scandinavia -voittajana tunnetuksi tullut ja sittemmin myös näyttelijäuralla muiden muassa Salatut elämät -televisiosarjassa toiminut Saija Palin on joutunut Espanjassa varkauden uhriksi.

Ilta-Sanomien mukaan miehensä Sami Karhuvaaran kanssa Espanjan Aurinkorannikolla lomaillut salkkaritähti menetti ostoskeskukseen suuntautuneella shoppailureissullaan yllättäen taskuvarkaalle kameransa ja lompakkonsa, jossa oli ajo- ja pankkikorttien lisäksi lähes 400 euroa rahaa.

Monissa suomalaismedioissa tapaus on uutisoitu virheellisesti ryöstönä, mutta todellisuudessa taskuvarkaudella ei ole mitään tekemistä ryöstön kanssa. Saija Palin kertoi itse Ilta-Sanomille, ettei hän ollut edes huomannut varkautta sen tapahtuessa.

– Aivan kuin aave olisi käynyt. Kaikki siellä sanoivat, että varkaan ovat tosi taitavia, Saija Palin kommentoi itse tapausta.