Kauneusleikkaukset tekivät kaunottaresta kammotuksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muotimaailman tunnetuimpiin nimiin lukeutuva Donatella Versace on kohentanut elämänsä aikana ulkonäköään lukuisilla kauneusleikkauksilla. Lopulta hänkin on joutunut kohtaamaan monien muiden julkkistähtien kohtalon.

Edelleen aktiivisesti punaisilla matoilla poseeraavan julkkiksen kauneusleikkausten tulos on nimittäin kaikkea muuta kuin kaunis siinä vaiheessa, kun leikkauksia on tehty kerta toisensa jälkeen. Donatella Vercace kuvattiin maanantaina monien muiden julkkistähtien tapaan New Yorkissa sijaitsevan Whitney-museon gaalajuhlassa.

Versacen tuoretta valokuvaa on nyt ihmetelty laajasti viihdelehdissä ympäri maailmaa. Hänen kasvonsa ovat epäluonnollisemmat kuin koskaan aiemmin eikä hänen ulkonäkönsä näytä muutenkaan kovin luonnolliselta. Katso kuvat tästä. Näiden kuvien perusteella lienee vaikea uskoa, että aikoinaan hän oli luonnollisen kaunis ilmestys.