Viihdesivuston perustaja sotajalalla poliisin kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin viihdesivustoihin lukeutuvan amerikkalaisen TMZ-julkaisun perustaja ja omistaja Harvey Levin on ryhtynyt ennennäkemättömään hyökkäykseen poliisia ja muita viranomaisia vastaan.

Hän uhkaa haastaa Los Angelesin poliisin oikeuteen saatuaan tietää, että poliisit olivat hankkineet hänen puhelutietojaan luvattomasti tutkiessaan näyttelijä Mel Gibsonin taannoiseen rattijuopumukseen liittyvää uutisointia ja sitä mistä julkaisu sai salassa pidettävät tietonsa tapauksesta. Äskettäin myös rajusti pahoinpidellyn Rihannan sairaalakuva vuoti samaiselle verkkosivulle.

Gibsonin tapauksessa poliisi yritti saada selville kuka oli vuotanut salaiset tiedot poliisilta viihdelehteen. Levinin mukaan poliisin toiminta rikkoo sekä kansallisia että paikallisia lakeja.

– Tämä on uskomatonta. Olemme tavanneet lakimiesten kanssa ja kartoitamme parhaillaan mitä tulemme tekemään. Tätä ei kuitenkaan paineta villaisella, hän kertoi omassa julkaisussaan.

Laittomissa tutkimuksissa ilmeni, että pidätyksen tehnyt konstaapeli oli soittanut lehden omistajalle kaksi kertaa kotipuhelimestaan samana päivänä kun Mel Gibson pidätettiin. Konstaapeli ei kuitenkaan lopulta saanut syytettä, koska tiedot oli saatu laittomasti. Nyt Levin haluaa kuitenkin tutkimusta näin tehneet poliisit oikeuden eteen.