BB-Iida paljasti silikoniarpensa

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon sunnuntaina muuttanut BB-Iida on kertonut avoimesti ottaneensa silikonirinnat ollessaan 18-vuotias. Aihe on kiinnostanut kovasti talon miesasukkaita, ja esimerkiksi BB-Sampo onkin jo päässyt kourimaan blondin varustusta.

Tänään keskusteluissa päästiin taas Tonin, Ason ja Samin mieliaiheeseen, kun Iida saatiin kertomaan rinnoistaan. Keskustelun tiimellyksessä kaunotar suostui esittelemään rintojensa arpia, jotka silikoni-implanttien asettamisesta oli jäänyt. Tällä kertaa yleisönä olivat kuitenkin vain talon naisasukkaat. Katso kuvat tästä.

Samalla Iida paljasti rintojensa olleen ennen leikkausta kolme desiä pienemmät. Hän kertoi asiasta kiinnostuneille naisille, että hän joutuu jatkossa vaihtamaan silikoni-implanttinsa muutaman vuoden välein. Rintojen uusiminen maksaa hänen mukaansa enemmän kuin niiden ensimmäinen muokkaaminen.