Suosikkisarjan huumori oli liikaa Microsoftille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ohjelmistoyhtiö Microsoft ja televisioyhtiö Fox julkistivat taannoin tiedotteen, jonka mukaan Microsoft oli kiinnitetty suositun Family Guy -televisio-ohjelman erikoisjakson sponsoriksi. Ohjelman sisältö oli kuitenkin yhtiölle liian roisia.

Microsoftin edustajat olivat tutustumassa Family Guy Presents: Seth & Alex’s Almost Live Comedy Show -jakson tekemiseen, ja pian tämän jälkeen yhtiö ilmoitti vetäytyvänsä miljoonien arvoisesta yhteistyöstä.

– Valitsimme tämän ohjelman sen luovan huumorin takia, mutta raakaversion esikatselun jälkeen kävi ilmi, että sen sisältö ei ollut sopivaa Windowsin brändille. Jatkamme kuitenkin hyvää yhteistyötä Foxin, Seth MacFarlanen ja Alex Borsteinin kanssa muilla osa-alueilla, Microsoft tiedotti Access Hollywoodin mukaan.

Kyseinen erikoisjakso esitetään Yhdysvalloissa 8. marraskuuta. Siinä oli määrä esittää normaalien televisiomainosten sijaan vain Windows 7 -käyttöjärjestelmän mainontaa. Ennakkotietojen mukaan jakso sisältää muiden muassa pilailua kuurojen, insestin, naisten hygienian ja juutalaisvainojen kustannuksella, mikä oli ilmeisesti ohjelmistoyhtiölle liikaa.