Anna Friel riisui – mies menetti tajuntansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme taannoin kuinka brittiläinen televisiokaunotar Anna Friel nähdään Pushing Daisies -sarjan televisioroolinsa lisäksi alastomana nyt myös teatterin lavalla. Hän riisuu nimittäin vaatteensa maineikkaassa Breakfast At Tiffany’s -esityksessä.

Nyt Britanniasta kautautuneiden tietojen mukaan alastomalla tähdellä on ollut varsin tyrmäävä vaikutus yleisöönsä, sillä miehen kerrotaan pyörtyneen Frielin riisumisen seurauksena. Neitokaisen riisuttua lavalla käytävän vieressä istunut mies putosi tuoliltaan tajuttomana käytävälle. Paikalle jouduttiin soittamaan ambulanssi, joka vei miehen sairaalaan, Access Hollywood uutisoi.

33-vuotias Anna Friel tuli Britanniassa aikoinaan tunnetuksi Brookside-saippuasarjan tähtenä, jonka roolistaan hän sai kotimaassaan myös Suosituimman naisnäyttelijän palkinnon. Vasta suosikkisarja Pushing Daisies nosti hänet kuitenkin kansainväliseksi tähdeksi. Ennen Brooksidea hänet nähtiin tosin vieläkin tunnetummassa Emmerdale-sarjassa vuonna 1992. Ensi vuonna Anna Friel nähdään valkokankaalla Keira Knighteyn kanssa elokuvassa London Boulevard.