Nicolas Cagen isä August Coppola kuoli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vararikon partaalla parhaillaan keikkuva Hollywood-tähti Nicolas Cage on kohdannut jälleen uuden vastoinkäymisen, kun hänen isänsä August Coppola on kuollut. Kirjallisuuden professori Coppola menehtyi 75-vuotiaana.

Nicolas Cagen tiedottaja Annett Wolf ilmoitti julkaisemassaan lehdistötiedotteessa, että Coppola menehtyi tiistaina sydänkohtaukseen. Tunnetun näyttelijäpojan lisäksi Coppolalla oli kaksi muuta poikaa, Christopher ja Marc. Maineikkaan elokuvantekijä Francis Ford Coppolan veli opetti kirjallisuutta ja toimi myös San Franciscon osavaltion yliopiston dekaanina.

Nicolas Cage on ollut viime aikoina useita kertoja otsikoissa menetettyään kymmeniä miljoonia dollareita epäonnisiin sijoituksiin. Talousahdinko nousi ensimmäisen kerran esiin, kun hänelle rahaa lainannut pankki haastoi tähden oikeuteen maksamattomien lainalyhennysten tekia. Sittemmin Cage on haastanut varainhoitajansa oikeuteen.