Big Brother -huijaus laajenee tänään

Big Brother · Stara.fi

Viihdelehti Stara on aiemmin useampaan otteeseen kertonut kuinka BB-Cathy ja BB-Kätlin molemmat luulevat, että he tulevat viettämään asukasvaihdossa peräti kuukauden päivät. Näin heille on nimittäin molempien maiden Isovelien toimesta kerrottu.

Staran tietojen mukaan molemmat suuntaavat todellisuudessa kuitenkin kotimatkalle jo perjantaina, eli viiden päivän vierailun jälkeen. Tänään Cathy saa tehtäväkseen kertoa myös muille Suomen BB-talon asukkaille vierailunsa venähtämisestä kuukauden mittaiseksi. Tehtävä annetaan mahdollisesti juuri alkaneen elokuvaillan aikana.

Tämän lisäksi loppuviikon suunnitelmissa on järjestää Cathylle suomalaiset joulujuhlat, vaikka jouluun onkin vielä lähes kaksi kuukautta aikaa. Luvassa on ainakin jouluruokaa ja lahjojen jakamista puolin ja toisin.

Uusimmat