Kätlin ja BB-ihastus takertuneet toisiinsa

Big Brother · Stara.fi

Manilan Pinoy Big Brother -talossa parhaillaan viimeistä iltaansa viettävä BB-Kätlin poistuu talosta huomenna aamulla. Filippiinien television aamuohjelman haastattelun jälkeen Kätlin suuntaa suoraan lentokentälle ja pitkälle kotimatkalle.

Suomenkin televisiossa nähtiin tänään kuinka Kätlin suuteli hellästi sikäläisen ihastuksensa, BB-Hermesin kanssa. Televisiossa esitetty suudelma oli kova paikka erittäin konservatiivisille filippiiniläisille. Parhaillaan Manilan BB-talossa vietetään jo aamuyötä, sillä kello on kolme. Asukkaat eivät ole kuitenkaan suostuneet menemään vielä nukkumaan.

Talon kansainvälinen lemmenpari Kätlin ja Hermes ovat olleet koko illan takertuneita toisiinsa. He ovat halailleet ja kosketelleet toisiaan, mutta lisää suudelmia ei ole nähty. Välillä Hermes jäi keskustelemaan toisen naisasukkaan kanssa, mutta palasi nopeasti Kätlinin seuraan.