Sääntörikkomusten suma BB-talossa

Big Brother · Stara.fi

Suomen Big Brother -talossa jaetaan huomattavasti lievempiä rangaistuksia kuin esimerkiksi Cathyn kotimaassa Filippiineillä. Tällä viikolla sääntöjä on rikottu oikein urakalla. BB-Dana ja BB-Saranna passitettiinkin jo häätöäänestykseen rikkomusten takia.

Tänään sääntöjä on rikottu keskimääräistä enemmän. Päivällä BB-Cathy kirjoitteli asukkaiden nimiä lumeen talon pihamaalla, mutta Isovelin kuulutus keskeytti puuhat. Iltapäivällä asukkaat makoilivat sängyssä ja keskustelivat eri kielisistä sanonnoista. Yhtäkkiä Dana alkoi puhua venäjää, ja Isoveli komensi välittömästi lopettamaan sääntörikkomuksen. Pian BB-talon äänentoisto raikui kuitenkin uudelleen.

– Stephania, rikot sääntöjä. Lopeta välittömästi, Isoveli komensi.

BB-Stephania oli nukahtanut sängylle samoin kuin myös BB-Saranna. Kuulutuksesta huolimatta Stephania jatkoi nukkumistaan sikeästi. Sampo yritti hetken aikaa herätellä neitokaista, mutta huonolla menestyksellä.

– Stephania, rikot sääntöjä. Lopeta välittömästi, Isoveli komensi ja jatkoi.

– Stephania, rikot sääntöjä. Korjaa mikrofonisi asentoa, Isoveli muutti taktiikkaansa ja sai neitokaisen nousemaan viimein ylös.

Uusimmat