Fergie: ”Myös lesbosuhde on pettämistä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Black Eyed Peas -yhtyeen laulajana tunnetuksi tullut ja sittemmin soolouralla sekä laulajana että näyttelijänä varsin menestyksekästäkin uraa tehnyt Stacy ”Fergie” Ferguson on kertonut lehtihaastattelussa mielipiteitään pettämisestä.

Fergie joutui taannoin pettämiskohun keskelle, kun hänen hänen aviomiehellään, näyttelijä Josh Duhamelilla, väitettiin olleen suhde atlantalaisen stripparin kanssa. Molemmat osapuolet kuitenkin kiistivät väitteet. Fergie on itse kertonut jo aiemmin olevansa biseksuaali, ja nyt hän on todennut myös lesbosuhteen olevan pettämistä.

– Minusta naiset ovat kauniita, ja minulla on ollut hauskaa myös naisten kanssa. En yhtään häpeä sitä. Ongelma on, että rakastan myös miehiä, mutta se että nautin myös naisista ei anna minulle oikeutta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Olen oppinut terapeuttini kanssa käymissä keskusteluissa, että myös suhde naisen kanssa on pettämistä, Fergie kertoi The Advocate -lehden haastattelussa.