Vararikossa oleva Nicolas Cage huutokauppaa asuntojaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Olemme uutisoineet viime viikkoina useaan otteeseen kuinka Hollywood-tähti Nicolas Cage on ajautunut pahoihin talousvaikeuksiin menetettyään kymmeniä miljoonia huonojen sijoitusten myötä. Parhaillaan hän vaatii oikeudessa 20 miljoonan korvauksia sijoituspäätökset tehneeltä varainhoitajaltaan.

Oikeusjuttu ei kuitenkaan siirrä velkojen maksamista, ja aiemmin ökyrikas monimiljonääri onkin nyt joutunut huutokauppaamaan pakon edessä asuntojaan ja muuta omaisuuttaan selvitäkseen vararikostaan.

Parhaillaan myynnissä ovat asunnot New Orleansissa ja Louisianassa. Aiemmin hän on jo myynyt ykköskotinsa Los Angelesin Bel Airin luksusalueella. Kaupasta tuli tappiota huimasti, sillä 35 miljoonan pyyntihinta vaihtui lopulta vaivaiseen 9 miljoonan kauppahintaan. Kaupaksi on mennyt myös Saksassa sijainnut aito baijerilainen linna ja Bathissa Englannissa sijainnut talo.

Nicolas Cage on hankkinut vuosien varrella ympäri maailmaa lukuisia asuntoja ja muiden muassa omia linnoja, mutta nyt myytävät talot alkavat kuitenkin loppua. Viimeinen niitti vararikkoon oli verottajan kuuden miljoonan dollarin lisälasku.