Fergie keikalla alusvaatteisillaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Black Eyed Peas -yhtyeestä tunnetuksi tullut ja sittemmin myös menestyksekästä soolouraa tehnyt Stacy ”Fergie” Ferguson nähtiin kuluneella viikolla esiintymässä Victoria’s Secret -alusvaatemerkin muotinäytöksessä.Tälläkin kertaa hänen esiintymisasunsa käänsi katseita.

Toinen toistaan upeampien huippumallien kanssa samalle lavalle sisääntulojen välissä esiintymään noussut Fergie oli puettu tapahtuman teeman mukaisesti kyseisen merkin alusvaatteisiin. Hänellä oli nimittäin keikalla yllään näyttävä vihreä korsettiasu, johon oli haettu esiintymisasumaisuutta liittämällä asuun suurehko laahus. Katso kuvat tästä.

Viime aikoina Fergie ja hänen aviomiehensä Josh Duhamel ovat olleet otsikoissa pettämishuhujen merkeissä. Josh on kiistänyt harrastaneensa seksiä atlantalaisen stripparin kanssa, ja Fergie on puolestaan kertonut pitävänsä myös kahden naisen välistä seksiä pettämisenä. Jatkossa Fergie aikoo pidättäytyä lesbosuhteista.

– Minusta naiset ovat kauniita, ja minulla on ollut hauskaa myös naisten kanssa. En yhtään häpeä sitä. Ongelma on, että rakastan myös miehiä, mutta se että nautin myös naisista ei anna minulle oikeutta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Olen oppinut terapeuttini kanssa käymissä keskusteluissa, että myös suhde naisen kanssa on pettämistä, Fergie kertoi The Advocate -lehden haastattelussa.

Uusimmat