Markku Laamanen julkaisee esikoisalbuminsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Televisiosta tunnetuksi tullut laulaja Markku Laamanen julkaisee keskiviikkona 2. joulukuuta ensimmäisen soololevynsä Minun Tieni. Yleisön suursuosikiksi välittömän persoonansa ja tunteikkaan esiintymisensä ansiosta nousseen Markun debyyttialbumi sisältää sekä ikivihreitä klassikoita että Markulle sävellettyjä uusia kappaleita.

– Olen levystäni todella iloinen ja olen sen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Toivon tietenkin, että yleisö pitäisi levystäni yhtä paljon kuin minä. On hienoa levyttää uusia kappaleita sekä minulle tärkeitä klassikkoja, Markku Laamanen kertoo.

– Levylle nostetut ikivihreät klassikot on pyritty valitsemaan Markun äänelle sopivan ison melodian ja hyvän suomenkielisen tekstin perusteella, kertoo Sony Musicin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen.

– Erityisen hyvää palautetta olemme saaneet kappeleesta Kun voi luottaa ystävään, jonka erinomainen suomenkielinen käännös on jäänyt monilta huomaamatta. Markku vetää tämän komean biisin isosti omiin nimiinsä, Valtanen jatkaa.

Esikoislevy sisältää myös Juha Vainion suomentaman Muisto vain jää -kappaleen ja Pertsa Reposen suomentaman Minun tieni -klassikon, joka on alunperin Paul Ankan kirjoittaja ikivihreä hitti. Levyn ensimmäinen radiosingle on Petri Munckin Markulle säveltämä ja sanoittama Joku perille sinut vie.

Ensimmäisen levynsä Markku Laamanen teki Vexi Salmen ja Irwinin kanssa jo vuonna 1968. Hän on keikkaillut ammatikseen sekä sooloartistina että yhtyeensä kanssa. Musiikin pariin hän on palannut pikkuhiljaa ja pääasiassa harrastelijapohjalta viime vuosien aikana. Markku sanoo olevansa iloinen saamastaan suosiosta ja haluavansa esiintyä jatkossakin liveyleisölle kiitokseksi saamastaan tuesta.