Maailmanhistorian suosituin yhtye oli lopettaa uransa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanhistorian suosituin yhtye The Beatles raivasi aikanaan tietä myös nykymusiikille, mutta tuoreimpien tietojen mukaan Liverpoolissa syntyneen yhtyeen ura olisi voinut olla hyvinkin toisenlainen.

Yhtyeen jäsen Paul McCartney on nimittäin nyt paljastanut kärsineensä merkittävästä esiintymispelosta, joka oli lopettaa hänen musiikkiuransa 1960-luvun puolivälissä. McCartneyn mukaan hän oli hermorauniona ennen esiintymisiä ja muita merkittäviä tapahtumia. Supertähti paljasti asian ollessaan puhumassa NME-lehden palkintogaalassa Lontoossa.

– Muistan seisseeni Wembley Town Hallin portailla kirjaimellisesti sairaana hermostumisen takia. Ajattelin, että meidän pitää lopettaa musiikkibisnes, koska se ei tee meille hyvä. Se oli hermoja raastavaa. Nyt tilanne on jo parempi. Minulla on erittäin hyvä bändi, mikä auttaa, Paul McCartney kommentoi.