Shakira etsii uusia kykyjä kiertueelleen

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Kolumbialaissyntyinen poppari Shakira aikoo järjestää kilpailun, jossa etsitään uusia pinnalle haluavia muusikoita. Laulajan kykykilpailun voittajille on luvassa pieni pala julkisuutta, sillä heidän esityksensä tullaan näkemään tähden tulevalla kiertueella.

Shakira etsii uusia kykyjä nettisivuillaan, jonka kautta julkisuutta kaipailevat muusikot voivat osallistua kilpailuun. Tähden fanit saavat äänestää omat suosikkiesityksensä osallistujien joukosta, mutta lopullisen päätöksen voittajista tekee Shakira itse tiiminsä kanssa.

Voittaja-artistien esitykset saavat kunnian olla aloitusnumeroina Shakiran tulevan kiertueen keikoilla. Esitykset tullaan näkemään videoscreenin kautta, New York Post -lehti kertoo.

– Maailmassa on paljon lahjakkaita artisteja, ja Shakira haluaa auttaa heitä saamaan julkisuutta antamalle heille palan omasta esiintymislavastaan, Shakiran liikekumppani Sean Wolfington on kommentoinut tempausta.

Shakiran viimeisin levy She Wolf julkaistiin lokakuussa. Levystä tullaan julkaisemaan myös espanjankielinen versio. Tähden mittavan kiertueen on määrä alkaa ensi vuoden puolella.