Lady Gaga kaatui nolosti kesken keikan

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Poppari Lady Gaga konsertoi viime viikonloppuna Kanadassa. Eilen Viihdelehti Stara uutisoi, kuinka laulajan kyseisen The Monster Ball -kiertueen konsertin lavashow koetteli seksikkyydellään hyvän maun rajoja.

Nyt popparin Montrealin konsertista on tullut julki video, jossa tähti kaatuu nolosti kesken seksikkään tanssin. Pienessä mustassa asussa sekä erittäin korkeissa piikkikoroissa esiintynyt laulaja liukastui kesken tanssikoreografian ja pyllähti lattialle. Usean miestanssijan kanssa lavalla tanssinut tähti nousi suhteellisen nopeasti ylös, mutta näytti hetken aikaa hämmentyneeltä tapahtuneesta.

Lady Gagalla näytti olevan ongelmia korkokenkiensä kanssa, sillä tähti kompuroi vielä myöhemminkin samaisen Teeth-laulunsa esityksen aikana. Katso video tästä tai artikkelin alta.

Lady Gaga on kuuluisa hyvin erikoisista asuistaan ja peruukeistaan. 23-vuotias artisti on luonut uraa myös sanoittajana ja säveltäjänä. Tähti on tehnyt musiikkia itsensä lisäksi myös muun muassa Britney Spearsille, New Kids on the Blockille sekä Akonille.