Backstreet Boys ihasteli suomalaista bikinikaunotarta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme toissaviikolla kuinka suomalainen bikinimalli Mari Kasvi oli jälleen niittänyt mainetta ja kunniaa kansainvälisissä kauneuskilpailuissa. Tällä kertaa hän voitti Las Vegasissa järjestetyn Ms Bikini America 2009 -kilpailun, jossa oli mukana 150 kaunotarta ympäri maailmaa.

Nyt Mari Kasvi on ehtinyt palata jo Suomeen, ja viime viikolla hän tapasi Helsingissä konsertoineen Backstreet Boys -yhtyeen jäseniä. Menestysyhtyeen komistukset olivat innoissaan saadessaan tavata muodokasta suomalaista naiskauneutta. Viihdelehti Stara oli paikalla ja ikuisti tilanteen. Katso kuva tapaamisesta tästä ja bändin keikkakuvat tästä.

Aiemmin Mari on kisannut Miamissa Ms Bikini Universe -kilpailussa viime kesäkuussa, ja hän sijoittui omassa luokassaan toiseksi. Hän oli mukana myös niin ikään Miamissa järjestetyssä Miami Bodybuilding Championship Bikini -kilpailussa, jossa hän voitti pitkien sarjan.

Uusimmat