Hääkuvaaja

Elokuvat · Stara.fi

Ruotsalaisten elokuvien menestys saa nyt jatkoa Ulf Malmrosin ohjaamalla Hääkuvaaja-komedialla, jossa seurataan pikkukaupungin kasvatin touhuja hänen päästessään yllättäen mukaan Tukholman yläluokan seurapiireihin.

Robin (Björn Starrin) joutuu etsimään uusia uria, kun Molkomin pikkukaupungin haiseva tehdas suljetaan ja koko perhe joutuu kilometritehtaalle. Valokuvauksesta kiinnostunut nuori mies ottaa pikavipin ja päättää ryhtyä häävalokuvaajaksi ja päätyy pian kuvaamaan Tukholmassa juhlittavia häitä, jossa yläluokkalaisen perheen tytär vihitään.

Häissä Robin tapaa morsiamen siskon Astridin (Tuva Novotny), johon hän ihastuu. Sopeutuminen yläluokan elämään on kuitenkin perin vaikeaa, kun ensin pitäisi opetella käytöstavat. Oman haasteensa tuo kotiväki, joka kyselee autonsa perään. Tukholmassa Robin ystävystyy wannabe-näyttelijän Jonnyboyn (Kjell Bergqvist) kanssa, joka pyrkii kaikin keinoin hyötymään rikkaista ystävistään, mutta jonka ura on ollut jo pitkään laskusuunnassa.

Elokuvan tehokeinona käytetään erityisesti myötähäpeää. Robbien hahmo on suorastaan loistava, ja se on onnistuttu rakentamaan lakipisteeseensä. Hieman lisää, niin hän olisi ollut jo liian stereotyyppinen. Stereotypia on puolestaan kehäraakki-Jonnyboy, mutta se kuuluu asiaan. Kaunis Novotny on hänkin kuin syntynyt rooliinsa. Elokuvan ohjaus on ruotsalaiseen tapaan selkeää ja maanläheistä, mutta parasta on hauska käsikirjoitus, joka pitää katsojan koko ajan valppaana ja tarjoaa yllätyksiä.

Hääkuvaaja on hersyvän hauska ja maanläheinen hyvän tuulen komedia, joka tarjoaa herkulliset henkilöhahmot.

Genre: Romanttinen komedia
Ohjaus: Ulf Malmros
Pääosissa: Björn Starrin, Tuva Novotny, Kjell Bergqvist
Ensi-ilta: 11.12.2009
Kesto: 1:55

Pisteet 4/5

Uusimmat