Nainen pahoinpideltiin realitysarjassa – MTV hyllytti

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdekanava MTV on hyllyttänyt kiistellyn Jersey Shore -realityohjelmansa jakson, jossa oli mukana baaritiskillä tapahtunut pahoinpitely. Materiaalissa nähdään kuinka sarjan naistähti Nicole ”Snooki” Polizzi saa yllättäen miehen nyrkistä kameroiden tallentaessa tilanteen.

MTV hyllytti kyseisen jakson ennen sen esittämistä, mutta pahoinpitelykohtaus on kuitenkin vuotanut verkkoon. Realitysarjassa seurataan kahdeksan kämppiksen railakasta ja juhlien täyttämää elämää Jerseyn rannalla.

Beachcomber Bar & Grill -ravintolassa sattunut tilanne sai alkunsa, kun Polizzi nimitteli aikansa vieressään ollutta miestä. Lopulta tuli kuitenkin napakan palautteen aika, kun nimittelyn kohde sai siitä tarpeekseen. Iskun antaja pidätettiin pian nyrkiniskun jälkeen. Hän oli newyorkilainen liikunnanopettaja Brad Ferro, joka on sittemmin pidätetty myös virastaan. Katso video tästä tai artikkelin alta.