BB-Niko Saarinen: ”Vaihdan paikkakuntaa ja laihdutan!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Big Brother -ohjelman viime vuoden tuotantokaudelta tuttuna kilpailijana julkisuuteen jäänyt chat-juontaja Niko Saarinen, eli BB-Niko, kertoo tänään viihdelehti Staran blogissaan uudenvuoden lupauksistaan.

Niko kertoo aikovansa maksaa velkansa äidilleen ja vähentävänsä rahan käyttöä turhuuksiin. Myös tupakoinnin vähentäminen on miehen mielessä. Uusi vuosi on kuitenkin viemässä Nikon myös uusiin maisemiin, sillä hän paljastaa suunnittelevansa poikaystävänsä kanssa muuttoa uudelle paikkakunnalle.

– Etsintä on nyt viimeiset kuukaudet ollut hieman jäässä, koska meillä molemmilla on ollut kädet täynnä kaikenlaista. Tulevana vuonna pitää kuitenkin saada itseään niskasta kiinni ja hommata muutamia neliöitä lisää, koska muussa tapauksessa joudumme kauppaamaan irtaimistoa… Tila loppuu yksinkertaisesti kesken, Niko kertoo Staran blogissaan.

Lisäksi hän lupaa keskittyä alkavana vuonna aikaisempaa enemmän itsensä hoitamiseen ja kuntoiluun. Niko aikoo aloittaa kuntokuurinsa heti uudenvuoden jälkeen.

– Muutama minuutti päivässä saa aikaan (varmana?) tuloksia. Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa elämässäni lihonnut ja se jopa pelottaa minua, koska olen aina ollut sellainen ihminen että painoni on pysynyt siinä 52-55 kilon hujakoilla… Nyt asiat ovat toisin. Toiset kirjautuu katkaisuun, minä kirjaudun kuntosalille… Alkaen tammikuusta.