BB-Niko kertoo televisiotähden kokaiinibileistä yökerhossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuoden Big Brother -tuotantokaudelta tunnetuksi tullut BB-Niko, eli Niko Saarinen, on nyt kantanut oman kortensa kekoon parhaillaan julkisuudessa vellovaan julkkisten huumekohuun. Taannoisesta hotellikuolemasta alkunsa saaneessa keskustelussa on päivitelty julkkisten ahkeraa kovien huumeiden käyttöä.

Niko Saarinen kirjoittaa Staran blogissaan joutuneensa taannoin tahtomattaan todistamaan televisiosta tutun miehen ja tämän ystävien huumeidenkäyttöä helsinkiläisen yökerhon vessassa. Televisiotähdeksi tunnistamansa miehen nimeä hän ei kuitenkaan paljasta.

– Koppi ei ollut varattuna, joten astelin sisälle aivan normaaliin tapaani. Huomasin kuitenkin kauhukseni että sisällä oli kolme miestä, joista yksi oli “tv:stä tuttu kasvo”. Pahoittelin ja astelin pois, mutta joku nappasi minusta kiinni ja veti oven kiinni, tällä kertaa lukkoon, Niko kertoo.

– Lavuaarin päällä komeili kokaiinia tai jotain valkoista jauhetta. Kysymättäkin oli selvää mitä miehet puuhailivat kopissa, kolmisin. Ja minä sitten jouduinkin tahtomattani neljänneksi sinne. Katselin vierestä kun miehet vetivät ainetta nenäänsä ja puheista päätellen kyseessä ei välttämättä ollut edes ensimmäinen reissu vessoille sinä iltana.

Tämän jälkeen miehet vaativat myös Nikoa hänen kertomansa mukaan ottamaan kokaiinia. Hän kuitenkin kieltäytyi, minkä jälkeen yksi miehistä otti Nikoa päästä kiinni ja painoi kohti kokaiinia.

– Tilanne oli erittäin sekava ja en oikeastaan ole varma sainko kyseistä ainetta nenääni. Siinä vaiheessa halusin vain juosta ja unohtaa koko tilanteen. En kuitenkaan ollut kyseisenä iltana sekaisin, joten he eivät ilmeisesti onnistuneet saamaan minua kokeilemaan kamaa, Niko muisteleee.

Lue Niko koko blogikirjoitus tästä. Miehen blogia voi seurata osoitteessa blogit.stara.fi/nikosaarinen/