”Tiger Woods murtui oman isänsä uskottomuudesta!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Golf-tähti Tiger Woods joutui pettämistapauksen todistajaksi jo kauan ennen parhaillaan käynnissä olevan massiivisen pettämisskandaalin alkamista. Uskottomuuden synonyymiksi hiljalleen nouseva Woods kertoi tuolloin olleensa murtunut oman isänsä uskottomuudesta.

Asian paljasti eilen E! Online -julkaisulle Tigerin lukioaikainen tyttöystävä Dina Parr, jonka kanssa Tiger seurusteli kouluaikoinaan. Parr kertoi julkaisulle, että Woods soitteli hänelle kesällä purkaakseen tuntojaan vanhempiensa suhteesta.

– Hän soitti itkien ja sanoi, että hänen isällään on toinen nainen. Muuta hän ei kyennyt sanomaan. Hän oli murtunut, joten yritin vain kuunnella häntä. Hän rakasti isäänsä. Tiedän kuitenkin, että hänen isässään oli yksi asia, josta Tiger ei koskaan päässyt yli. Nyt onkin mielenkiintoista että hänestä itsestään on tullut samanlainen, Dina Parr kertoi lehdelle.

Tiger Woods ja hänen vuonna 2006 kuollut isänsä olivat tunnetusti hyvin läheisiä. Tähän mennessä Tigerille on ilmoittautunut ainakin kaksitoista eri rakastajatarta, ja määrä kasvaa edelleen.