Anssi Kela raivostui: ”Spotify on v**un p**ka diili!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mikan faijan BMW -jättihitillään vuosikymmenen alkupuolella kotimaiseksi supertähdeksi noussut Anssi Kela pui tuoreessa blogikirjoituksessaan Spotify-musiikkipalvelua ja sen artisteille aiheuttamia ongelmia.

Itsekin musiikkipalvelua käyttävä Anssi Kela kertoo olevansa musiikinkuluttajana ekstaasissa, mutta samaan aikaan musiikintekijänä kauhuissaan.

– Spotifyn käyttäjänä tunsin naputelleeni juuri itse viimeisen naulan omaan kirstuuni, Kela kirjoittaa.

Laulaja ottaa erityisesti kantaa viime aikoina julkisuudessa velloneeseen keskusteluun Spotifyn artisteille tulouttamista rahavirroista. Hän itse kertoo saavansa jokaisesta soitosta 0,0003 euroa.

– Siis kolme kymmenestuhanneseuroa. Ka-ching! Kun kappalettani kuunnellaan vaivaiset miljoona kertaa, niin se mehevöittää lompakkoa peräti kolmellasadalla eurolla. Ka-ching! Eihän tässä ole huolen häivää! Asia, jota minä musiikintekijänä ihmettelen on tämä: miten on mahdollista, että minun puolestani on voitu tehdä näin v**un p**ka diili? Kela ihmettelee.

– Siihen, että ihmiset hankkisivat musiikkinsa pääasiallisesti levykaupasta, ei ole enää paluuta. Jäljellä on vain kelvottomia vaihtoehtoja. Musiikkia kulutetaan enemmän kuin koskaan, mutta sen tekijät elävät pian siltojen alla. Miten helvetissä tämä juttu onkin osattu ryssiä näin totaalisesti?!?