Blake Livelyn rinnat pääosassa punaisella matolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun Gossip Girl -sarjan naistähti, amerikkalainen näyttelijätär Blake Lively, on tehnyt viime aikoina kovasti nousua julkkismaailman A-sarjaan. Nyt hänet on jälleen ikuistettu Hollywoodin julkkisjuhlissa.

The Private Lives Of Pippa Lee -elokuvassa alastomanakin nähtävä 21-vuotias neitokainen on nyt osallistunut Sherlock Holmes -elokuvan ensi-iltaan New Yorkissa. Räväkkä kaunotar oli tuttuun tapaansa valinnut asukseen varsin niukasti peittävän pikkumustan, jonka etumus oli suunniteltu varastamaan kuvaajien huomio. Siinä Blake taisi myös onnistua. Katso kuvat tästä.

Tarzanassa, Kaliforniassa, vuonna 1987 syntynyt Blake Lively on nähty elokuvissa Neljä tyttöä ja maagiset farkut sekä Accepted. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta Gossip Girl -sarjan myötä. Hän esittää sarjassa Serena van der Woodsenin roolia. Nykyisin vastanäyttelijänsä Penn Badgleyn kanssa seurusteleva Blake on nuorin perheensä viidestä sisaruksesta.