James Bond -tarinoiden Miss Moneypenny kuoli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosituista James Bond -elokuvista tuttu roolihahmo Miss Moneypenny on tullut monille tutuksi Ian Flemingin Bond-kirjojen vauhdikkaista tarinoista. Nyt tosielämän Moneypenny on kuollut.

Roolihahmon esikuvana aikoinaan toiminut Dame Victoire ”Paddy” Ridsdale menehtyi 16. joulukuuta. Hän kuoli 88-vuotiaana, eikä kuolinsyytä ole ilmoitettu julkisuuteen.

Victoire Ridsdale toimi Toisen maailmansodan aikana Britannian laivaston tiedustelupalvelussa tulevan Bond-kirjailija Ian Flemingin assistenttina. Hän oli niistä yksi tosielämän hahmoista, joihin myöhemmin supersuosion saaneet Bond-seikkailujen hahmot perustuivat. Myös monet muut Bond-tarinoiden hahmot perustuvat siis alunperin tosielämän ihmisiin.

Miss Moneypenny on kautta aikojen toiminut tarinoissa Britannian tiedustelupalvelun johtajan sihteerinä. Ridsdale ei peitellyt julkisuudessa omaa osuuttaan roolihamon syntymään. Hän kommentoi asiaa vuonna 1998 myös People-lehdelle.

– En koskaan antanut hänen viehätysvoimansa viedä minua. Hän lähti tekemään jotain urheaa, ja palatessaan hän toi minulle silkkisukkahousut ja huulipunaa, Ridsdale kertoi.

Uusimmat