Lynne Curtin etsintäkuulutettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realityaikakauden ja Täydelliset naiset -suosikkisarjan innoittamina Yhdysvalloissa on nähty viime vuosina useille paikkakunnille sijoittuvia Täydelliset naiset -realitysarjoja. Yksi suosituimmista on Orange Countyn Täydelliset naiset -sarja, jota on esitetty myös Suomessa.

Nyt yksi sarjassa seurattavista kotiäideistä, Lynne Curtin, on etsintäkuulutettu. Hän ei nimittäin ilmestynyt oikeuteen todistamaan raha-asioihinsa liittyvässä oikeudenkäynnissä. Kiistaa käydään peräti 1,2 miljoonasta dollarista, joka hänen ja aviomiehensä olisi ollut määrä maksaa liikekumppanille.

Kalifornian oikeuden seurapiirien kotiäitien elämään keskittyvän sarjan tähti oli kutsuttu maanantaiksi oikeuteen aviomiehensä Frankin kanssa, TMZ uutisoi. Lynne Curtin ei kuitenkaan ilmaantunut oikeuteen vaadittuna ajankohtana. Tämän johdosta tuomari asetti etsintäkuulutuksen pariskunnan pidättämiseksi. Pariskunta häädettiin elokuussa kodistaan jätettyään maksamatta asunnon vuokrat.